Katsastin eilen auton. Ei vikoja. Ei merkintöjä. Kyllä kansanvaunu on kestävä ja laadukas peli. Ystäväni oli myös siirtynyt volkkaritiimiin ostaessaan suht tuoreen pasaatituulen. Nyt voimme ajella yhdessä auringonlaskuun!

Mutta asiaan. Tai sen viereen. Kärmestä emme ole vielä saaneet. Odotus on korkealla, mutta asioita on joskus hankala saattaa mieleisekseen. Välimatkat ovat pitkät ja aika kortilla, joten vielä joutuu Sallya odottelemaan. Toivottavasti ei kauaa, sillä oma mieleniintokin on otusta kohtaan kasvanut. Raportoimme aiheesta lisää myöhemmin.

Hämähäkkiuutisia:

Heimo (lasiodora parahybana) voi pulskasti. Ötökkä syö isossa terrassaan niin paljon kuin vain jaksaa ruokaa työntää. Nahanluontia odotellaan jälleen innolla. Otus on kaivanut koko terran toisen pään ontoksi luolaksi ja turvekasat koristavat ulkopuolta. No, paistakoot makkaran mieleisekseen. Enhän minä siellä pöntössä asusta.

Hämy (grammostola rosea) syö jälleen. Ja syökin hyvin. Liekö kesäaika laittanut otuksille vatsan kurnimaan. Vanha herra voi siis suhteellisen hyvin, vaikka askel tuntuu painavankin jokaista kahdeksaa jalkaa. Ulkoiltiinkin ( ei siis oikeasti ulkona, vaan terraariosta) tässä männäpäivinä terran siivouksen yhteydessä. Virkeästi otus tepasteli.

Näin. Turhuudet lätisty, joten poistun takavasemmalle. Hyvät jatkot jos ei oma riitä!

-Paha "ihan oikein katsastetulla autolla..." Vaatturi-