Kesällä on kuuma ja talvi on aina perseestä.

 

Tietokone lämmittää huonetta tehokkaasti. Ilmastointi koettaa sitä parhaansa mukaan viilentää. Balanssi on melkein käsinkosketeltava! Ihminen on kaiken välissä ja maailmaa katsoo kuin valokehän läpi.

 

Olenko minä vielä toisessa aikajanassa menossa... vai tulossa?

 

On pakko ottaa virvoittavaa juomaa. Laittaa kissoille viilennyspeti ja ihmetellä vähän lisää.

 

Älkää huoliko helteiden vihaajat. Talvi ja loska on yllättävän nopeasti taas täällä. Viuuuuh....

Sainhan minä jotenkin tämän uuden ja hienon vuodatuksen edes hivenen muistuttamaan sitä blogia, joka vuonna 2006 eli omassa utopiassaan. SIlloin muistan, että oli blogaajia jotka tekivät sivupohjia vuodatukseen. Minulla oli Tiian sivupohjien hieno punasävytteinen sivupohja käytössä. Nyt piti pelkästään noilla väreillä koettaa saada vanhaa autenttista fiilistä luotua... no melkein.

Ja sitä alkuperäistä kuvaa itsestäni en löytänyt enää, mutta onneksi olin tänne blogiini silloin 2006 tallentanut tuon onnittelukortin, johon blogikuvani oli hienosti silloisen puoliskoni toimesta taiteiltu.

Laitoin sen nyt tuohon oikeaan palkkiin näkyville. On se näköinen!

 

Hitto, yhtään en ole vanhettunut kuvassa, vaikka vuosia on vierinyt vähän liiankin paljon.

 

Minä en oikeastaan tiedä edes miksi minä tämän blogin avasin jälleen. Elämä on muuttunut niin helvetisti noista vanhoista hyvistä ajoista. Oikeastaan vuodet 2006-2007 ovat parhaiten mielessäni blogin suhteen. Elämäkin oli jotakuinkin soljuvaa vaikka toki sairastelua olikin. Sen jälkeen oikeastaan kaikki alkoi enemmän tai vähemmän mennä päin persettä, eikä ehkä vähiten parisuhteen vuoksi. Mutta ei siitä enempää.

 

Minulla oli hämähäkkejä useampiakin tuolloin. Oli Hämy, Osmo, Uuno, Sally, Elmo ja Heimo. Sallysta en tiedä mikä kohtalonsa on, se kun jäi eron jälkeen silloiselle avokille ja itse muutin veke koko haisevasta kylästä. Muut hämähäkit ovat jo manan majoilla paitsi soturimme Heimo. Heimo voi pulskasti ja hyvin. Heimon lisäksi vajaa 10-vuotta sitten taloon tuli myös uusi Chileläinen, Aino.

 

Tässä kaiken välissä oli myös venäjänsininen perheenvaihtaja-kissa. Ja voi pojat tuo kissa vei minun sydämeni. En ollut koskaan edes tajunnut, että olen niinkin henkeen ja vereen kissaihmisiä. Tuo kissa opetti minua ihmisenä paljon. Minä en ollut kissan oltua talossa vain pari päivää, enää sama ihminen ollenkaan. Valitettavasti tämä hurmaava kissaneito poistui reilu vuosi sitten sairauden uuvuttamana keskuudestamme, enkä ole vieläkään päässyt siitä ylitse.

 

Kuitenkin opin pitämään kissoista niin paljon, ettei elämä ilman kissaa tullut enää kuuloonkaan, joten aloin kovimmasta surusta toivuttuani etsiä pikkuhiljaa uutta kattia taloon. Nyt jaloissa vipeltää vuoden ikäinen Egyptin Mau-poika. Ja jumalauta, että tuossa täplikkäässä kaverissa on virtaa ja sielukkuutta. Aivan mahtava tapaus, kertakaikkiaan.

 

No tämäpäs meni jorinaksi hyvinkin nopeasti... ehkä raottelen taas historianviittoja jatkossa enemmän. Huomasin juuri, että kello lähentelee neljää aamuyöstä. On pakko koittaa uskaltaa unille. Minulla on niin paljon lääkkeitä syötävänä, että myöhäiset valvomiset kostautuvat aamulääkkeiden oton yhteydessä. Kun ei siis meinaa jaksaa...

 

Noh, yritettään muutaman tunnin kuluttua uudelleen...

 

-Paha "missä kaikki vanhat naamat ovat?" Vaatturi-

 

 

 

 

Tuli tuossa pari päivää sitten puheltua niitä näitä ja muisteltua wanhoja hywiä aikoja. Siitä sitten ajatus karkasi ja muistin, että joskus tuli pidettyä blogiakin. Tai paria... Olin mielessäni jo päätynyt siihen tulokseen, että koko Vuodatus-sivustoa ei enää ole ja blogikin sitä kautta jo bittiavaruudessa.

Eipä ollutkaan. Ja sain kuin sainkin vielä salasanatkin kaivettua jo kovin harmaantuneista aivosolukoista ulos. Mitäpä tässä oikein miettisi? Asiat tosiaankin muuttuvat vuodessa paljon. Mutta yhdessätoista jo sitten ihan TOSI paljonkin.

Voisin vielä joskus jonkinmoista yhteenvetoa eletystä elämästä tehdä, jos tänne blogiini vielä kukaan eksyy. Olisi hauska tietää vieläkö niitä ns. vakiokommentoijia on maisemissa. Osaa blogeista joita seurasin, ei enää ole. Osaa ei ole päivitetty vuosikausiin. Osaa en enää muista nimeltä...

Mutta näin. Uskaltauduin kuitenkin kirjoittamaan jotain tänne. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Olen elossa (juuri ja juuri), järjissäni (riippuu keneltä kysyy) ja edelleen paha!

-Paha "miten tätä hommaa oikein tehtiinkään?" Vaatturi-

Jooh, olisi aika hankkia idioottilaatikko. Sen verran tehokkaasti olen joutunut muita askareita harrastamaan jo useamman kuukauden ajan, että olen aivan pihalla telkkereiden suhteen. Tarvitseeko sitä 3D:tä nyt oikeasti yhtään mihinkään? Muutamaa "demovideota" olen jossain gigantin nurkassa käynyt niillä laseilla katselemassa ja parhaimmillaan efekti on hyvinkin vakuuttava ja huonoimmillaan erityisen häiritsevää katseltavaa. Ja allekirjoittaneelle iski jostain syystä suhteellisen kova pääkipu tuon testisession jälkeen. Eikä ollut darra kyseessä...

Omistan silmälasitkin ja mietin onko noita 3D-kakkuloita kovinkin montaa sorttia, sitä silmällä pitäen, että sinne alle pitäisi vielä omatkin linssit mahtua? Ja painavatko ne kilokaupalla? Ja kannattaako edes koko 3d ja ja ja ja... Emminätiijjä. Pitäis vanha puukylki telkkari 70-luvulta vissiin kaivella esiin! Vai saitsaisiko ennemmin johonkin muihin ominaisuuksiin kuin tohon 3D:hen? 46" pitää vähintään kokoa olla, mieluusti toki enemmänkin. Mitkä ovat suurimpia LCD-tölsyjä tällä hetkellä? Siis inhimillisissä hinnoissa olevia? Virrankulutus on mulle yksi ja sama, mutta plasmaahan ei vissiin enää nykyisin toinna ostaa? Ovatko vasteajat millaisia? Onko input-lagia kovin hirveästi? Ootko sä ees tän puljun myyjä???

Täytyy vissiin vain ottaa google kauniiseen käteen ja alkaa plärätä. Tuolta liikkeistä tuntuu saavan niin monimuotoisia vastauksia, että ittehän tässä täytyy kaikki tehdä! Enkä mä nyt noiden helppoheikkien "osta tää, tää o paras (ja kallein)" fraaseja ole ennenkään kuunnellut. Mullehan kaupiteltiin isointa ja hienointa telkkaria kun sanoin, että "Jos siitä nyt uutiset pystyy joskus kattomaan ja ehkä pleikalla vähän blu-rayta joskus ja muutaman änhooällä-pelin pelaamaan".

-Joo, meillä löytyy sulle JUST oikee telkkari, vähän rapiat 2000 euroa, kyllä muuten näkyy!!!

Ei näin. Alan siis opiskella telkkareista NYT!

 

-Paha "sony,lg,panasonic,samsung,pioneer..." Vaatturi-

 

Kävin jossain ihme profiloinnissa. Nainen jaksoi kysellä tuntitolkulla kaikkea, mielestäni, täysin epäolennaista. Ottaen siis huomioon, mistä aihealueesta kyseinen haastattelutuokio oli tarkoitus käydä. "Emmie nyt oikeen tiiä... no emmie oo varma mitä haluun sanoo... no emmie oikein oo asiaa tolta kantilta ajatellut" Tällaista hyvin rikasta keskustelua se oli puoleltani. Melkein kun Alibin murhamysteerin päähenkilöä olis haastateltu. Liekö johtunut pienestä tutinasta ja jännitystilasta, sillä parin savuviskin jälkeen keskustelun kulku muuttui sillä tavoin, että haastateltava kyseli enemmän läppärinaiselta kuin toisin päin.

Saatiin hyvä paketti kasaan ja allekirjoittanut suuntasi maanantai-illan sateeseen sateenvarjo ojossa. Taksikyyti ei oikein maistunut ja olin sen verran vastaanottavassa mielentilassa, että päätin lompsia bussipysäkille. Kolme isänmaantoivoa toivottivat minut tervetulleeksi sateen suojaan pysäkille: "Mit vittuu sää kyyläät?"

Fiilis oli rento ja vapautunut heti kättelyssä. Nyökkäilin ja heiluttelin kättäni merkiksi, ettei tässä mitään hätää ja otin pari askelta sivummalle avaten sateenvarjon samalla.

-Ei sulla röökii ois?, lähestyi yksi nutipäistä.

Kaivoin sikarilaatikkoni ja tarjosin yhtä, vaatimatonta, mutta mielestäni hyvää sikaria pilottitakkiselle.

-Jumalauta, äijä vetää siggee sateenvarjon alla pikkutakki päällä, hahahahaaaa, naurun remakka täytti bussipysäkin

-Joo, ovat viskin jälkeen hyviä, sain sanottua tylsistyneenä.

Natsit, tai natseiksi heitä luulisin (hakaristeistä, kotkista jne päätellen) olivat heti kaveria.

-Kirjotatko isänmaallista tekstiä... et kai sää mitään neekereitä tän aio hyysää... kai sää persuja äänestit..., tätä rataa jatkui keskustelumme bussin saapumiseen saakka.

Minä en todellakaan tahdo olla rasisti. En suuntaan tai toiseen. En myöskään tahdo näitä nuoria miehenalkuja natsimerkeistään huolimatta tuomita. Se tekisi minusta täsmälleen samanlaisen suvaitsemattoman ihmisen kuin monesta muustakin.

 

Poistuin 20 minuutin bussikyydin jälkeen ja kolme nutipäätä huutelivat perääni vielä iloisia "sieg heil" tervehdyksiään. Kai he halusivat ymmärtää puheeni, jotenkin muutoin kuin mitä sitä omassa päässäni olin ajatellut. Ehkä tällainen on sitä aitoa kanssakäymistä? Turha riitely ja taistelu pois, yritetään tulla juttuun ja toimeen keskenämme. Siitä minä myös kirjassani olen yrittänyt salakavalasti puhua...

 

Btw, loppuun hyvä uutinen. Hämähäkit ovat kotiutuneet mainiosti uuteen kaupunkiin ja ilmastoon (meren vieressä kun nykyisin elelen). Olen myös poistanut itseni sosiaalisesta mediasta, jota facebookiksi kutsutaan. Uteliaisuus ja ihmisten riidanhalu meni liian pitkälle. "Emmie jaksa... emmie oikein tiedä kuinka ajatella... emmie ossaa olla täällä" Tuolta se FB tuntui.

 

Nyt avaan bacardipullon, openofficen ja kirjoitan naisesta ja sateenvarjosta!

 

-Paha "toivotaan toivotaan" Vaatturi-