Aiemmin tapahtunutta...
Kolistelit kaappeja ja astioita heti aamusta. En saanut ajatustani kasaan vaikka kuinka yritin. Hahmotelma tarinasta pamahti pirstaleiksi samalla tavoin kuin lautaseni, jonka häärätessäsi pudotit. Tämä oli viimeinen pisara.
Nousin kannettavani edestä ja kävelin keittiöön. Lamaannuit nähdessäsi julman ja ärtyneen olomuotoni. Katseestasi oli luettavissa pelko.
Sain koottua itseni ja sysättyä ärtymykseni syrjään. Lohdutin sinua ja totesin, että kyllähän lautasia saa. Vapisit.
Palasin koneeni ääreen ja yritin jatkaa kirjoittamista. Mielessäni pyöri kuitenkin reaktiosi ärtymyksestäni. Miksi pelkäsitkään niin paljon? Onko sinua kohdeltu kaltoin, ehkä edellisessä suhteessasi tai vanhempiesi taholta. Ajatus puistatti minua, mutta en uskaltanut sitä ottaa puheeksikaan. Ainakaan ihan vielä.

Sain kirjoitettua muutamia sivuja hajanaisia ajatuksia, jotka myöhemmin hiljaisuudessa kokoan paremmin tarinaa muistuttavaksi. Olit istunut hiljaa aamun eriskummallisesta tapahtumasta lähtien. Sain lähtemään sinut ulos kävelylle. Itsellenikin raitis ilma tekisi hyvää. Ja taka-ajatuksena minulla oli tietysti pienimuotoinen tiedustelu tapahtuneesta.
Kävelylenkillämme kerroitkin isästäsi. Varsinainen natsi, etten paremmin sanoisi. Hurja mies, joka oli pitänyt kotia kurissa rautaisella otteella. Äitisi oli pelännyt häntä, sinä olit pelännyt häntä ja jopa osa sukulaisista oli hänen pikkusormensa ympärillä.
Olin varma, että kuvioissa olisi kuningas alkoholi, mutta erehdyin. Hän oli absolutisti. Erittäin tarkka mies. Kaikessa. Ja kun jokin asia ei mennyt hänen tahtonsa mukaan oli kurituskin sen mukaista.
Kerroit, miten äitisi oli joutunut monena iltana lähtemään lapset kainalossa pakoon isäsi hulluuspuuskaa. Kerroit, miten kouluun mennessä oli pitänyt laittaa korkeakauluksisia vaatteita, etteivät mustelmat olisi näkyneet. Elämää ihmisen muotoisen varjon alla, niin kuin itse sen osuvasti ilmaisit.

Palasimme kotiin. Koko kauheus oli valjennut minulle. En ihmettele, että olit käpertymässä nurkkaan piiloon kun vähän ärähdin äkäpäissäni. Pyysin anteeksi ja lohdutin. Lupasin, että aiempaa ei tule koskaan enää tapahtumaan.

Nyt.
Kerroit haluavasi mennä käymään vanhempiesi luona. Tunsin kuinka niskakarvani nousivat pystyyn. Ja sitten se tuli. Se lause, jota en tahtonut kuulla... "Haluan, että tapaat isäni"

-Paha "kaik o männy" Vaatturi-