Näin valveunen kävellessäni kotini läheisyydessä. Tehtaiden vaimea
kumina on täällä aina läsnä. Asun oikeastaan tehtaiden keskellä.
Rautaromun ja savupiippujen varjossa. Niin, näin valveunen...
Tuo suurin savupiippu mikä auringonkin joskus peittää röyhtäisi
ilmoille viimeisen savupilven. Limakalvojemme harmiksi tuo pilvi oli
kaikista saastemöykyistä pahin. Tunsin miten nenääni alkoi pistellä.
Kurkussa tuntui olevan pienehkö kaktus ja silmät vuosivat verisiä
kyyneliä. Tehtaiden jylinä lakkasi. Oli aivan hiljaista. Tyyntä ennen
myrskyä.
Kävelin kotiani kohti ja havahduin kaupungin autioon ilmeeseen. Sitä se
on. Paperikoneet ovat kiinni ja ihmiset muuttaneet pois kauhun (ja
velkojensa) vallassa. Olin yksin. Pieni poika keskellä suurta
rakennelmaa, joka ei enää päästänyt ilmoille vastenmielisiä rahalta
haisevia lupauksiaan. Tehdas oli kuollut. Voimakanavasta ei ollut enää
hyötyä. Mutta kyllä siihen vielä nuori aikuinen pystyy itsensä
lopettamaan. Ei savua, ei tuulta. Kuulen askeleni ja sisälläni
melskaavan epätoivon. Täällä ei ole toivoa enää.
-Paha "nostradamus" Vaatturi-
perjantai, 10. maaliskuu 2006
Kommentit