Diudiu! Olen nukkunut todella hyvin. Nukkumatti tavoitti minut jo hyvissä ajoin illalla ja nyt olenkin varhaisin hereillä. Ulkona tuoksuu sateelta ja siitepölykään ei vaivaa. Henki kulkee ja mieleni on kirkas. Taidankin lähteä kohta lenkille!

Tässä on lähiaikoina ollut jotenkin tukahtunut olo. Niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta uskoisin, että nyt alkaa helpottaa. Ihmissuhteet ovat vaikeita kuten sanotaan ja tämän olen itse huomannut monen monta kertaa ja yleensä kantapään kautta. Poikkeusta ei tehnyt viimeisinkään ihmissuhde (jos sitä miksikään suhteeksi edes voi sanoa.) Mutta onneksi kaikki tapahtui suhteellisen nopeasti. En kerennyt avata itseäni täysin ammolleen ja näin haavoittaa sisintäni. Olen muutenkin tykännyt pitää tietyt asiat visusti sisälläni... ainakin suhteen alkumetreillä. Tämä ei kaikille käy pirtaan, mutta tästä hyväksi havaitusta menetelmästä en luovu. Ihminen särkee itsensä niin paljon herkemmin jos antaa tarjottimella kaikki pienet yksityiskohtansakin heti alussa toisen ulottuville.

Vuosia sitten minusta olisi luultavasti tullut elämää suurempi misantrooppi, mutta ei enää nykyisin. Tiedän jo mikä ihminen on toiselle. Tai ainakin olen oppinut tunnistamaan ne yksilöt massasta, joilla on joku taka-ajatus tai muu "luuranko" kaapissaan. Ja pieni lisäys tähän. En todellakaan syytä ketään tai etsi syyllistä. Kaikki tietävät, että ihmissuhteiden hiipumiseen tarvitaan kuitenkin ne kaksi osapuolta. Toisella voi olla enemmän osaa asiaan, mutta aina se toinenkin siihen tarvitaan. Ainoa mikä tällaisissa asioissa häiritsee on se, etteivät ihmiset pysty rauhanomaisesti selvittämään asioitaan. Edes siihen pisteeseen, että voisi olla puheväleissä, moikata baarissa, vaihtaa paria sanaa. Kuinka suurta raivoa ihminen voikaan sisällään pitää. Se on pelottavaa.

Mutta kuten sanoin, olen erittäin helpottunut ja huojentunut, että huomasin tilanteen räjähdysherkkyyden jo tässä vaiheessa. Ehkä se ilmassa lentävä astia olisi joskus löytänyt oikean osoitteen, eli Vaatturin kovan ja itsepäisen kallon. Tämä skenario olisikin ollut mielenkiintoinen. Itse kun raivostun hyvin harvoin, mutta kun raivostun, teen sen täydellä sydämellä. Yleensä poistun paikalta tällaisissa tilantessa, kuten tein nytkin.

Pyydän anteeksi asianomaiselta ihmiseltä kaikkea sitä suurta kärsimystä mitä olen hänelle aiheuttanut, olenhan tätä tuskaa kuitenkin aiheuttanut enemmän kuin hänen kaikki exänsä yhteensä. Taidan minä oikeasti aika paha sitten ollakin. :)

-Paha "kun mikään ei riitä" Vaatturi-