Diudiu! Olen nukkunut todella hyvin. Nukkumatti tavoitti minut jo
hyvissä ajoin illalla ja nyt olenkin varhaisin hereillä. Ulkona tuoksuu
sateelta ja siitepölykään ei vaivaa. Henki kulkee ja mieleni on kirkas.
Taidankin lähteä kohta lenkille!
Tässä on lähiaikoina ollut jotenkin tukahtunut olo. Niin fyysisesti
kuin henkisestikin, mutta uskoisin, että nyt alkaa helpottaa.
Ihmissuhteet ovat vaikeita kuten sanotaan ja tämän olen itse huomannut
monen monta kertaa ja yleensä kantapään kautta. Poikkeusta ei tehnyt
viimeisinkään ihmissuhde (jos sitä miksikään suhteeksi edes voi sanoa.)
Mutta onneksi kaikki tapahtui suhteellisen nopeasti. En kerennyt avata
itseäni täysin ammolleen ja näin haavoittaa sisintäni. Olen muutenkin
tykännyt pitää tietyt asiat visusti sisälläni... ainakin suhteen
alkumetreillä. Tämä ei kaikille käy pirtaan, mutta tästä hyväksi
havaitusta menetelmästä en luovu. Ihminen särkee itsensä niin paljon
herkemmin jos antaa tarjottimella kaikki pienet yksityiskohtansakin
heti alussa toisen ulottuville.
Vuosia sitten minusta olisi luultavasti tullut elämää suurempi
misantrooppi, mutta ei enää nykyisin. Tiedän jo mikä ihminen on
toiselle. Tai ainakin olen oppinut tunnistamaan ne yksilöt massasta,
joilla on joku taka-ajatus tai muu "luuranko" kaapissaan. Ja pieni
lisäys tähän. En todellakaan syytä ketään tai etsi syyllistä. Kaikki
tietävät, että ihmissuhteiden hiipumiseen tarvitaan kuitenkin ne kaksi
osapuolta. Toisella voi olla enemmän osaa asiaan, mutta aina se
toinenkin siihen tarvitaan. Ainoa mikä tällaisissa asioissa häiritsee
on se, etteivät ihmiset pysty rauhanomaisesti selvittämään asioitaan.
Edes siihen pisteeseen, että voisi olla puheväleissä, moikata baarissa,
vaihtaa paria sanaa. Kuinka suurta raivoa ihminen voikaan sisällään
pitää. Se on pelottavaa.
Mutta kuten sanoin, olen erittäin helpottunut ja huojentunut, että
huomasin tilanteen räjähdysherkkyyden jo tässä vaiheessa. Ehkä se
ilmassa lentävä astia olisi joskus löytänyt oikean osoitteen, eli
Vaatturin kovan ja itsepäisen kallon. Tämä skenario olisikin ollut
mielenkiintoinen. Itse kun raivostun hyvin harvoin, mutta kun
raivostun, teen sen täydellä sydämellä. Yleensä poistun paikalta
tällaisissa tilantessa, kuten tein nytkin.
Pyydän anteeksi asianomaiselta ihmiseltä kaikkea sitä suurta kärsimystä
mitä olen hänelle aiheuttanut, olenhan tätä tuskaa kuitenkin
aiheuttanut enemmän kuin hänen kaikki exänsä yhteensä. Taidan minä
oikeasti aika paha sitten ollakin. :)
-Paha "kun mikään ei riitä" Vaatturi-
lauantai, 17. kesäkuu 2006
Kommentit