PIKKULINNUT
 
Pikkulintu, likainen ja arka,
on siipensä rikkonut, voi raukkaparka.
Kaukana kotoa, läpi metsän juoksee,
kiiruhtaa ontuen rakkaansa luokse.
 
Näkyy kotitupa kaukana ees,
laahaa siipi kipeä kylmäs vees.
Vaan luovuta ei lintu urhea,
vaik' onkin olemus niin kovin surkea.
 
Nokkii pihalta jyväset maan,
sukii sulkansa portilla kauttaaltaan.
Ovella miettii mitä rakkaansa sanoo,
mielessään anteeksi antoa anoo.
 
"Anteeksi kovin, nyt kadun ja itken.
Pois tämän pahan ma sisältäin kitken.
Ja lupaan olla kiltti ja hellä,
herätä aamuisin aina viereltä."
 
Vuodet vierivät ja linnut varttui.
Paljon kokemusta parille karttui.
Elon myrskyissä tukevat toisiaan aina,
niin arkena kuin sunnuntaina.