Istun. Juon kupin teetä. Istun aloillani hetken. En malta. Jalat ovat levottomat. Käyn kääntymässä keittiössäni. En tiedä miksi. Keitän teetä. Istun hetken. Ajatus laukkaa. Ei mitään tolkkua. Että näin...

Pari viimeistä päivää ovat menneet tuohon tahtiin. Hirveä meno päällä koko ajan, eikä syytä ole näkyvissä. Energiaa riittää kuin pienellä lapsella ja kouhotuksen keskellä ei meinaa muistaa normaaleja arkiaskareitaan. Liekkö tuo viiden aikoihin jo vakiintunut lenkki pistää pääkuoren sekaisin? No ei se mitään. Hauskempi näissä tärinöissä on olla, jos vertaa oloa helvetilliseen jatkuvaan väsymykseen. Tätähän voisi käyttää hyödyksi ja siivota.

Voisin myös yrittää lukea Suuren Naisdekkarin loputkin kirjoitukset, jotta pystyisin jossain vaiheessa, vaikka jotain pientä raapustelemaankin. Muutama uusi kirjoittaja onkin jo lähtenyt Hurinan mukaan dekkaroimaan ja hyvä niin. Hauska idea mielestäni moinen dekkari!

Mutta jalkojani viedään taas. Tuntuu, että ne elävät aivan omaa elämäänsä, vieden minua minne tahtovat. Nyt ne tahtovat ulos kävelylle, jonne minä itse en välttämättä tahtoisi. Ulkona nimittäin sataa ja tuulee todella lujaa. No aktiivisuuspäissäni pieni myrsky ja sade eivät ole este... pikemminkin kannuste! Perkele, ulos lenkkeilemään!

LISÄYS 17:57
Täytin äsken eräitä lomakkeita. Homma sujui mallikkaasti siihen asti kun piti kirjoittaa numero 3. Päähän tuli täydellinen ajatuskatkos; En muistanut miten kolmonen kirjoitetaan!! Piti hetki miettiä ja tarkistaa tietokoneen näppäimistöstä minkämoinen koukero se kolmonen taas olikaan. Pelotan jo itseänikin. :D

-Paha "sataa, sataa ropisee" Vaatturi-