Juhannushulinat ovat sitten onnellisesti ohitse ja voin sanoa, että hyvä niin. Ei sitä enää jaksa päivätolkulla riekkua. Alkaa maku mennä hyvin nopeasti, vaikka kivaa olisikin. Pääsee taas arkirutiineihin ja turvalliseen rytmiin.

Täytyisi ruveta metsästämään imuria taas tuolta kaappilabyrinttien kätköistä. Lähden huomenna tai ylihuomenna Poriin ja ajattelin vielä hiukan siistiä läävääni ennen lähtöä. On sitten mukavaa tulla takaisin kotiin. Jotenkin minusta vaan tuntuu, että tämä siivous ei ota taas tuulta siipiensä alle millään. Tuntuu, että on kaikkea muuta tekemistä, etten vaan millään kerkeäisi imurin varteen. Ihminen on mestari valehtelemaan ja pettämään itseään. Yksi hyvä tapa saada itsensä siivoamaan on kutsua vieraita kylään. Mutta tuota taktiikkaa en aio nyt käyttää. En tahdo nähdä ketään.

Odotan tuota Porin reissua innolla. Vaihtelu virkistää ja kuten olen aiemminkin sanonut, tämän kotikaupungin kuviot ahdistavat. Tuntuu, että kaikki täällä polkee paikoillaan. Kaikki menevät sillä samalla kangistuneella kaavalla, niin ihmiset kuin päivän tylsääkin tylsemmän askareet. Kaupungilla kävellessä vastaan tulee lasittuneita katseita, kiireisiä äreitä ilmeitä, tiuskivia suita kännyköihinsä huutaen, pukumiehiä kiireissään ja pari juoppoa pusikossa, joilla tuntuu menevän kaikista parhaiten. Tuntuu, että oikein hengästyy katsellessaan muiden hoppua. Kai sitä itsekin näyttää aivan samalta jonkun muun silmissä, mistäpä sitä tietää. No mutta, tämä Porin reissu tekee hyvää, se on varma. Luultavasti asiat näyttävät taas normaalimmalta kuukauden päästä.

Ehkäpä minä Porissa käydessäni taas muistan miksi sieltä pois muutin, jospa se helpottaa tätä elämisen tuskaa! :)

-Paha "aamuäreä" Vaatturi-