Sainhan minä jotenkin tämän uuden ja hienon vuodatuksen edes hivenen muistuttamaan sitä blogia, joka vuonna 2006 eli omassa utopiassaan. SIlloin muistan, että oli blogaajia jotka tekivät sivupohjia vuodatukseen. Minulla oli Tiian sivupohjien hieno punasävytteinen sivupohja käytössä. Nyt piti pelkästään noilla väreillä koettaa saada vanhaa autenttista fiilistä luotua... no melkein.

Ja sitä alkuperäistä kuvaa itsestäni en löytänyt enää, mutta onneksi olin tänne blogiini silloin 2006 tallentanut tuon onnittelukortin, johon blogikuvani oli hienosti silloisen puoliskoni toimesta taiteiltu.

Laitoin sen nyt tuohon oikeaan palkkiin näkyville. On se näköinen!

 

Hitto, yhtään en ole vanhettunut kuvassa, vaikka vuosia on vierinyt vähän liiankin paljon.

 

Minä en oikeastaan tiedä edes miksi minä tämän blogin avasin jälleen. Elämä on muuttunut niin helvetisti noista vanhoista hyvistä ajoista. Oikeastaan vuodet 2006-2007 ovat parhaiten mielessäni blogin suhteen. Elämäkin oli jotakuinkin soljuvaa vaikka toki sairastelua olikin. Sen jälkeen oikeastaan kaikki alkoi enemmän tai vähemmän mennä päin persettä, eikä ehkä vähiten parisuhteen vuoksi. Mutta ei siitä enempää.

 

Minulla oli hämähäkkejä useampiakin tuolloin. Oli Hämy, Osmo, Uuno, Sally, Elmo ja Heimo. Sallysta en tiedä mikä kohtalonsa on, se kun jäi eron jälkeen silloiselle avokille ja itse muutin veke koko haisevasta kylästä. Muut hämähäkit ovat jo manan majoilla paitsi soturimme Heimo. Heimo voi pulskasti ja hyvin. Heimon lisäksi vajaa 10-vuotta sitten taloon tuli myös uusi Chileläinen, Aino.

 

Tässä kaiken välissä oli myös venäjänsininen perheenvaihtaja-kissa. Ja voi pojat tuo kissa vei minun sydämeni. En ollut koskaan edes tajunnut, että olen niinkin henkeen ja vereen kissaihmisiä. Tuo kissa opetti minua ihmisenä paljon. Minä en ollut kissan oltua talossa vain pari päivää, enää sama ihminen ollenkaan. Valitettavasti tämä hurmaava kissaneito poistui reilu vuosi sitten sairauden uuvuttamana keskuudestamme, enkä ole vieläkään päässyt siitä ylitse.

 

Kuitenkin opin pitämään kissoista niin paljon, ettei elämä ilman kissaa tullut enää kuuloonkaan, joten aloin kovimmasta surusta toivuttuani etsiä pikkuhiljaa uutta kattia taloon. Nyt jaloissa vipeltää vuoden ikäinen Egyptin Mau-poika. Ja jumalauta, että tuossa täplikkäässä kaverissa on virtaa ja sielukkuutta. Aivan mahtava tapaus, kertakaikkiaan.

 

No tämäpäs meni jorinaksi hyvinkin nopeasti... ehkä raottelen taas historianviittoja jatkossa enemmän. Huomasin juuri, että kello lähentelee neljää aamuyöstä. On pakko koittaa uskaltaa unille. Minulla on niin paljon lääkkeitä syötävänä, että myöhäiset valvomiset kostautuvat aamulääkkeiden oton yhteydessä. Kun ei siis meinaa jaksaa...

 

Noh, yritettään muutaman tunnin kuluttua uudelleen...

 

-Paha "missä kaikki vanhat naamat ovat?" Vaatturi-