Olen tässä odotellut perinteistä kevätmasennusta tai jos ei masennusta niin edes jotain ahdistusta ja sen lieveilmiöitä. Eipä ole näkynyt. Ja tämähän on mahtava asia. Viimekeväänä oli erittäin lyhyt ajanjakso jolloin meinasi päätä kiristää, mutta mitään suurta ja häiritsevää ei ollut. Pahin masennusjakso osuu johonkin viiden tai kuuden vuoden päähän. Kevät alkoi lähestyä ja tunsin miten sielussa muljahti. Minulle oli vielä ennen tuota kevättä esitelty ahdistuneiden ihmisten pelastus, Mana Mana niminen todella hilpeä orkesteri. Noh, kevät tulla jolkotti, kaikki ystävät menivät töihin tai jotain ja Vaatturi istui yksin kotona. Viikkokausiin en nähnyt yhtään ketään, en jaksanut lähteä mihinkään, kaupassa käyntikin oli hirveän taistelun takana. Mana Mana soi aamusta iltaan ja arvatkaa vaan, että pääsin hyvin edesmenneen hra Jouni Mömmön maailmaan. Tunsin suurta sielujen sympatiaa. Onneksi havahduin tilanteeseen ja uskalsin soittaa muutamille ystävilleni, että nyt ei mene oikein hyvin. Että ihan pikkasen meinaa ahistaa. No nämä ystävät kävivät sitten katselemassa aina kun kerkesivät että miten voin. Juttelivat ja ennen kaikkea kuuntelivat tilitystäni. Jätin Mana Manan kuuntelun vähemmälle ja kesä oli ovella. Homma parani itsestään.

Nyt olen kuunnellut Mana Manaa aktiivisesti taas pari kolme viikkoa, eikä ahdistuksen oireita ole minkäänlaisia. Manan ahdistavasta, mutta jotenkin kalman kauniista musiikista voi nauttia aivan eri tavalla täysipäisenä.  Lopetanpa ahdstusjorinani Jouni Mömmön lohduttaviin sanoihin;

Sä olet kuullut ihmisistä
Jotka rakkaudesta tekevät vihaa
He pelkäävät kaiken täydellistymistä
Ne Lennonista tekivät lihaa

En tahtoisi kuulua siihen joukkoon,
mutta minkäs teet kun paholainen vie
Mä tanssin sen kanssa aamunkoittoon
kunnes tuskasta löydän suruni tien
Suruni tien

Mä rakkauteni sinne lepäämään vien
Suruni tie
Mä rakkauteni sinne lepäämään vien
Suruni tie

(Mana Mana; Murheen laakso - Suruni tie)

-Paha "hyvä musiikki, parempi mieli" Vaatturi-