Heräsin juuri outoon olotilaan. Kylmä raapii selkäpiitä ja jalat tuntuvat lyijypunnuksilta. Yritin aikani vielä pyöriä sängyssä, mutta kun ei uni tule mieleen niin ei sitten. Samapa tuo, huomenna, tai tänään on kuitenkin tiedossa pelkkää joutenoloa. Baarissakin tuli pitkästä aikaa iltapäivällä pyörähdettyä. Ihan pikainen kahden ginilonkeron mittainen reissu. Hyvää teki. Eikä tehnyt pahaa ulkona vallinnut keväinen tuulahduskaan. Kummasti se juoma maistuu heti paremmalta kun aurinko paistaa. Terassikelejä odotellessa!

Olin saanut spostia paljon parjaamastani paketista, jota ei ole kuulunut. Lupailivat kovasti, että pyhien jälkeen olisi toimitus perillä. Pahoittelivatkin vielä. Säästyivätpä selkäsaunalta toistaiseksi. Ajatusmaailmaani kuuluu kyllä tietynlainen pessimistisyys ja näin ollen en usko hetkeäkään, että paketti todella saapuisi ensiviikolla. Läpinäkyviä lupauksia kuitenkin. Apinaa huijaavat sisällöttömällä banaanilla.

Vuodatetaanpas näin aamuyöstä ihan pikkuriikkisen.
Ihmetyttää kovasti miten ihmisillä voi helposti tulla sanaharkkaa. Kuinka helposti voi melkein täydellinen päivä kääntyä täysin päälaelleen, jostain pienestä sanasta tai mielipiteestä. Olen luullut, että riidoissa pääsee vähemmällä kun ei ala itse räyhäämään vaan mieluummin vaikenee tai myötäilee toista. Siis jos asia on sen verran vähäpätöinen. Huono siirto.
Puhutaan ensin hieman neiti K:sta, näytöksen kauniimmasta osapuolesta. Neiti K:n tapasin noin puoli vuotta sitten. Pitkien keskustelujen jälkeen pidin todella hänen ajatuksistaan ja tyylistään keskustella. Mutta jo alussa oli havaittavissa tietynlaista kipinää erinäisissä asioissa... hyvässä ja pahassa. No alussa olin, kuten sanoinkin, yllättävän passiivinen jos keskustelut alkoivat mennä ärsyttävyyksiin. Oli helppo kohautta olkaansa ja olla hiljaa. Konflikti ratkesi yleensä lyhyehköön murjotteluun.
Nykyisin kyseisen ihmisen kanssa ei tule mitään muuta kuin riitaa. Todella pienistä asioista. Tuntuu, että mitään yhteistä säveltä ei löydy. Ja enää ei toimi tämä hiljaisuuden verhoon vaipuminen. Entistä kovempi mekkala alkaa siitä kun "herraa ei kiinnosta keskustella asioista". Tiedän, että käytökseni varmasti ärsyttää, mutta jos keskustelemalla ei saa kun pahan mielen molemmille, niin onko sekään yhtään parempi ratkaisu? Olen luonteeltani erittäin pitkäpinnainen, enkä raivostu ihmisten kanssa kovinkaan helposti. Mutta kun kuppi täyttyy ja vuotaa yli, ei vierelläni kannata seisoskella. Tämän ikävän luonteenpiirteeni takia en mielelläni ajaudu riitoihin, jotka johtavat ulospääsemättömään tilanteeseen. Noh...

Kysyin neiti K:lta tässä eräänä päivänä puhelimessa mitä mieltä hän olisi jos pidettäisiin pieni tauko "ystävyydessämme". Syntyi riita. Nainen raivosi puhelimessa käsittämättömyyksiä. Tulkitsin hänen raivokohtauksensa siten, että hän on ajatellut suhteemme olevan jotain muuta kuin pelkkää ystävyyttä. En toki kiellä sitä ettenkö olisi itsekin joskus jotain hävyttömyyksiä ajatellut, mutta ei siitä tässä enempää. Pari muuta ystävääni ovat luonnehtineet minua ja neiti K:ta wanhaksi aviopariksi, joilla ei tunnu olevan enää mitään yhteistä kivaa. Todella osuva kuvaus, sillä minusta tuntuu juuri tuolta.
Raivoisan puhelun päätyttyä tilanne on mitä on. Hän tahtoisi selvittää asioita kasvokkain, eikä se huono idea ole minustakaan. Tuntuu, että puhelimessa nuo sanaharkat lähtevät vielä herkemmin käsistä. Täytyisi hoitaa tuo tapaaminen johonkin neutraaliin paikkaan. Baari ei käy, koska jos tulee ilmiriita, lentävät juomat päälleni ja se jos jokin on yksi asia mistä en nauti kovinkaan hirmuisesti. Ehkä ehdotan liikuntataloa tai jotain vastaavaa paikkaa, mistä löytyisi nyrkkeilyhanskat ja säkki. Ennen keskusteluja voisi kumpikin hakata säkkiä sen verran, että enemmät patoumat ja agressiot häviävät. Sittenhän on mukava keskustella asiat halki ja lempeästi muksia toisiltamme silmät turvoksiin. Yhteinen harrastushan saattaa pelastaa tämän vuosisadan rakkaustarinan alkunäytöksen.

-Paha "se on menoa ny" Vaatturi-