Heräsin juuri outoon olotilaan. Kylmä raapii selkäpiitä ja jalat
tuntuvat lyijypunnuksilta. Yritin aikani vielä pyöriä sängyssä, mutta
kun ei uni tule mieleen niin ei sitten. Samapa tuo, huomenna, tai
tänään on kuitenkin tiedossa pelkkää joutenoloa. Baarissakin tuli
pitkästä aikaa iltapäivällä pyörähdettyä. Ihan pikainen kahden
ginilonkeron mittainen reissu. Hyvää teki. Eikä tehnyt pahaa ulkona
vallinnut keväinen tuulahduskaan. Kummasti se juoma maistuu heti
paremmalta kun aurinko paistaa. Terassikelejä odotellessa!
Olin saanut spostia paljon parjaamastani paketista, jota ei ole
kuulunut. Lupailivat kovasti, että pyhien jälkeen olisi toimitus
perillä. Pahoittelivatkin vielä. Säästyivätpä selkäsaunalta
toistaiseksi. Ajatusmaailmaani kuuluu kyllä tietynlainen pessimistisyys
ja näin ollen en usko hetkeäkään, että paketti todella saapuisi
ensiviikolla. Läpinäkyviä lupauksia kuitenkin. Apinaa huijaavat
sisällöttömällä banaanilla.
Vuodatetaanpas näin aamuyöstä ihan pikkuriikkisen.
Ihmetyttää kovasti miten ihmisillä voi helposti tulla sanaharkkaa.
Kuinka helposti voi melkein täydellinen päivä kääntyä täysin
päälaelleen, jostain pienestä sanasta tai mielipiteestä. Olen luullut,
että riidoissa pääsee vähemmällä kun ei ala itse räyhäämään vaan
mieluummin vaikenee tai myötäilee toista. Siis jos asia on sen verran
vähäpätöinen. Huono siirto.
Puhutaan ensin hieman neiti K:sta, näytöksen kauniimmasta osapuolesta.
Neiti K:n tapasin noin puoli vuotta sitten. Pitkien keskustelujen
jälkeen pidin todella hänen ajatuksistaan ja tyylistään keskustella.
Mutta jo alussa oli havaittavissa tietynlaista kipinää erinäisissä
asioissa... hyvässä ja pahassa. No alussa olin, kuten sanoinkin,
yllättävän passiivinen jos keskustelut alkoivat mennä ärsyttävyyksiin.
Oli helppo kohautta olkaansa ja olla hiljaa. Konflikti ratkesi yleensä
lyhyehköön murjotteluun.
Nykyisin kyseisen ihmisen kanssa ei tule mitään muuta kuin riitaa.
Todella pienistä asioista. Tuntuu, että mitään yhteistä säveltä ei
löydy. Ja enää ei toimi tämä hiljaisuuden verhoon vaipuminen. Entistä
kovempi mekkala alkaa siitä kun "herraa ei kiinnosta keskustella
asioista". Tiedän, että käytökseni varmasti ärsyttää, mutta jos
keskustelemalla ei saa kun pahan mielen molemmille, niin onko sekään
yhtään parempi ratkaisu? Olen luonteeltani erittäin pitkäpinnainen,
enkä raivostu ihmisten kanssa kovinkaan helposti. Mutta kun kuppi
täyttyy ja vuotaa yli, ei vierelläni kannata seisoskella. Tämän ikävän
luonteenpiirteeni takia en mielelläni ajaudu riitoihin, jotka johtavat
ulospääsemättömään tilanteeseen. Noh...
Kysyin neiti K:lta tässä eräänä päivänä puhelimessa mitä mieltä hän
olisi jos pidettäisiin pieni tauko "ystävyydessämme". Syntyi riita.
Nainen raivosi puhelimessa käsittämättömyyksiä. Tulkitsin hänen
raivokohtauksensa siten, että hän on ajatellut suhteemme olevan jotain
muuta kuin pelkkää ystävyyttä. En toki kiellä sitä ettenkö olisi
itsekin joskus jotain hävyttömyyksiä ajatellut, mutta ei siitä tässä
enempää. Pari muuta ystävääni ovat luonnehtineet minua ja neiti K:ta
wanhaksi aviopariksi, joilla ei tunnu olevan enää mitään yhteistä
kivaa. Todella osuva kuvaus, sillä minusta tuntuu juuri tuolta.
Raivoisan puhelun päätyttyä tilanne on mitä on. Hän tahtoisi selvittää
asioita kasvokkain, eikä se huono idea ole minustakaan. Tuntuu, että
puhelimessa nuo sanaharkat lähtevät vielä herkemmin käsistä. Täytyisi
hoitaa tuo tapaaminen johonkin neutraaliin paikkaan. Baari ei käy,
koska jos tulee ilmiriita, lentävät juomat päälleni ja se jos jokin on
yksi asia mistä en nauti kovinkaan hirmuisesti. Ehkä ehdotan
liikuntataloa tai jotain vastaavaa paikkaa, mistä löytyisi
nyrkkeilyhanskat ja säkki. Ennen keskusteluja voisi kumpikin hakata
säkkiä sen verran, että enemmät patoumat ja agressiot häviävät.
Sittenhän on mukava keskustella asiat halki ja lempeästi muksia
toisiltamme silmät turvoksiin. Yhteinen harrastushan saattaa pelastaa
tämän vuosisadan rakkaustarinan alkunäytöksen.
-Paha "se on menoa ny" Vaatturi-
lauantai, 15. huhtikuu 2006
Kommentit